Luku kaksi käsittelee ihmisen kasvoja, kehoa ja aisteja.

Me oletamme helposti elävämme samassa maailmassa toisten kanssa, mutta meillä on jokaisella myös oma sisäinen maailmamme.

Kasvot voivat heijastaa lämpöä, mutta ne voivat myös olla kova naamio, joka eristää ihmisen maailmasta.

Keho on sielun koti maan päällä ja siitä tulisi aina pitää hyvää huolta. Ihmiskeho on sielussa ja sielu peittää meidät kokonaan.

Sielu tuntee ihmisen kaavaillun kohtalon. Ihminen voi muuttaa sitä tahdollaan, mutta uupuminen on mahdollista ihmisen joutuessa hakoteille. Ihmisen tulisi oppia olemaan läsnä itsessään.

Jumalallinen ei ole ulkopuolellamme, emmekä löydä sitä ulkopuoleltamme etsiessämme.

Kuinka minä näen maailman? Uhkaavana? Katsonko sitä ahneena? Arvostelevana? Kaunaisena? Välinpitämättömänä? Vähättelevänä? Vai rakastavana?

John käy läpi kaikki aistit ja niiden merkityksen elämän hahmottamiseen melko kiehtovalla tavalla. Vain elämällä aistiemme kautta ja nauttimalla aistien välittämästä maailmasta, voimme olla sopusoinnussa itsemme ja luonnon kanssa.