Rinpoche erottelee mielen ja sielun. Ihmismieli on levoton ja arvaamaton kuin hyppypapu tai apina, joka hyppelee oksalta toiselle. Mieli ajattelee, juonittelee, haluaa, manipuloi ja raivostuu. Se on kuin kynttilänliekki oven suussa, lepattaen, alttiina kaikille tuulen henkäyksille.

Sielu on yhtäaikaa älykäs ja tajuava, säteilevä ja aina hereillä. Pyhimykset ja mystikot ovat yrittäneet kuvailla tuota tietoisuutta eri nimillä: Jumala, Shiva, Brahman, Visnu, Salattu ydin (sufimystikot), buddhaluonto. Tuo tietoisuus on synnyinoikeutemme ja jokainen saa siihen yhteyden niin halutessaan.

Ongelmana on, että totuus on niin lähellä ja niin yksinkertainen, että sen kuvaaminen on äärettömän vaikeaa. Ihmiskielessä ei ole sanaa kuvaamaan sielua, vaikka kaikissa uskonnoissa yritetään kuvata tilaa sanoilla autuus, nirvana, valaistuminen jne.

Sielun tunnistamisen neljä vaikeutta ovat:
1) Se on liian lähellä, jotta sen voisi nähdä
2) Se on liian syvä, jotta voisimme luodata sitä
3) Se on liian helppo, jotta voisimme uskoa sen
4) Se on liian ihmeellinen sopiakseen käsityksiimme