Kirjan kolmas osa käsittelee kuolemaa ja jälleensyntymää.

Kirjassa kuvataan sielua kun puutarhaksi, jonka näemme lasin (oman mielemme) läpi. Jos minämme on voimakas, se voi olla kuin likainen lasi, jonka läpi sielua ei edes näe. Se voi olla kuin verho, joka himmentää mielemme. Joskus lasiseinä on siinä, kirkkaana, niinkuin sitä ei olisikaan, mutta lyöt nenäsi siihen, jos yrität kävellä läpi ja siihen jää sormenjäljet, jos kosketat sitä. Todellinen sielun kohtaaminen on kuin lasiseinä poistuisi ja pääsisimme puutarhaan, ei vain näkemään, vaan myös tuntemaan, haistamaan ja kokemaan puutarhan kaikilla aisteillamme.

Samalla tavoin kuin ikkuna likaantuu, myös mielemme estää meitä olemasta yhteydessä sieluumme. Lasia on puhdistettava säännöllisesti ja kun lasia puhdistaa säännöllisesti se ikäänkuin kuluu pois, ensin muodostaen pieniä aukkoja, lopulta kadoten kokonaan (valaistuminen).