Varsinaisen kuoleman kokemuksen jälkeen heräämme välitilaan, joka on kuoleman ja uuden syntymän välissä. Tässä välitilassa tiibetin buddhalaisuuden mukaan otamme ns. mieliruumiin muodon, joka muistuttaa aiempaa kehoamme, mutta on nuoruuden ja terveyden perikuva.

Tässä tilassa voimme keskustella samassa tilassa olevien kanssa ja voimme liikkua ajatuksen voimalla ja nopeudella myös tässä maailmassa. Mutta ainoastaan selvännäkökyvyn omaavat ihmiset voivat tunnistaa hahmomme tässä tilassa. Tässä tilassa ihmiset eivät aina tajua olevansa kuolleita, vaan voivat palata kotiinsa ja yrittää keskustella läheisten kanssa.

Tämä tila on myönteisen elämän eläneille myönteinen kokemus, mutta kaikki aiheuttamamme kärsimykset toistuvat tässä tilanteessa kuin riivaajina (mutta ne ovat oman mielen harhaisia projektioita). Kirjoittaja kuvaa tilaa kuin transithalliksi, jossa joutuu odottamaan seuraavaa vaihetta.

Tässä tilassa voimme kutsua avuksi meille tuttua valo-olentoa ja hän on aina käytettävissämme. Rukoukseen harjaantuneen on helpompi pyytää tuossa tilassa apua valo-olennolta kuin harjaantumattoman. Kuvittele mielessäsi itsesi nukkumassa ja näkemässä painajaisunta. Pystytkö pyytämään apua rukouksella silloin? Tilanne on sama tuossa tilassa.

Tässä vaiheessa valkoinen enkeli luettelee hyvät tekosi ja musta enkeli pahat tekosi. Istuva tuomari tekee päätöksen tuomiosta. Mutta mielenkiintoista on, että valkoinen valo-olento rakastaa ihmisiä huolimatta siitä, mitä he ovat tehneet, mutta tuomari on lähinnä ihminen itse. Tärkein kysymys on: "Pystyykö ihminen itse antamaan anteeksi itselleen". Olemme täydellisesti vastuussa elämästämme.

Tila päättyy joko jälleensyntymän välttämiseen tai jälleensyntymään.