Luku 11 aloittaa kirjan toisen osan, joka käsittelee kuolemista.

Kun ihminen kuolee, kuolemisen voi tehdä vaikeaksi läheisten asennoituminen. Jos läheiset haluavat pitää kuolevan läsnä, he eivät anna kuolevalle "lupaa päästää irti", eivätkä anna hänelle mahdollisuutta keskustella lähestyvästä kuolemasta.

Kun kohtaa kuolevan ihmisen, on vaikea löytää oikeita sanoja. Mutta tilanne on sama kuolevalla, hänkään ei aina tiedä mitä sanoisi. Tärkeintä on olla läsnä, sellaisena kuin on. Älä yritä pelastaa kuolevaa omalla hengellisellä kaavallasi, jokaisella on oma tapansa lähestyä kuolemaa. Auta häntä luottamaan omaan uskoonsa.

Ihmiset kuolevat niinkuin ovat eläneet, omana itsenään.

On vaikeaa kuolla, sillä kuollessa me menetämme kaiken; kodin, työn, ihmissuhteet, ruumiin ja mielen. 

Pitääkö ihmiselle kertoa totuus? Totuus siitä, että hän kuolee. Kyllä, sillä kuoleva vaistoaa asian joka tapauksessa.

Kun kohtaat kuoleman, mitä pelkäät eniten? Hallitsematonta kipua? Kärsimystä?Arvokkuuden menettämistä? Muiden kunnioituksen menettämistä? Muista riippuvaiseksi tulemista? Rakkaista ihmisistä eroamista? Jos pystyy kohtaamaan pelkonsa ja saa mahdollisuuden jutella niistä, se helpottaa, vaikkei keskustelu aina poistakaan pelkoa. Ahdistusta aiheuttaa myös keskeneräiset asiat.

Läheisten tulisi antaa kuolevalle lupa kuolla ja vakuuttaa hänelle, että läheiset selviävät jatkossa hänen lähtönsä jälkeen, eikä kuolevan tarvitse olla huolissaan jälkeen jäävistä.