Elämän tarkoitusta etsiessä aika olennainen kysymys on, onko elämää kuoleman jälkeen.

Jos uskoo, että elämä on tässä ja nyt päättyen kuolemaan, elämän tarkoitus on elää tämä elämä niin hyvin kuin kykenee. Elämän tarkoitus on elämä itse, jälkeläisten tekeminen ja elämän jatkumo geeneissä perimän kautta. Luonnossa elämän kierto on kiihkeää, kuolema seuraa syntymää, talvi kesää, syksy kevättä.

Monet uskonnot kautta ihmisen historian ovat uskoneet elämän jatkuvan kuoleman jälkeen. Elämän jatkuminen kuoleman jälkeen herättää lukemattomia lisäkysymyksiä, mikä osa ihmisestä jatkaa elämää kuoleman jälkeen, millaista on elämä kuoleman jälkeen, joutuuko ihminen taivaaseen vai helvettiin?

Kuolema on luonnollinen osa elämää ja jokainen joka syntyy, kokee myös kuoleman. Kuolemaan voi suhtautua kahdella tapaa, sitä voi ajatella ja yrittää valmistautua siihen tai sen voi yrittää karkoittaa mielestään.

Buddhalaisuudessa kuolema on kuin astuisi ulos vanhoista vaatteistaan saadakseen uudet vaatteet. Jos haluamme kuolla hyvin, meidän on opittava elämään hyvin. Niinkuin jokainen vastasyntynyt on avuton ja tarvitsee apua, niin olisi myös kuolevaa autettava kuolemaan hyvin vapauttamalla hänet hankaluuksista ja huolista ja rauhoittamalla hänen mielensä.

Länsimaissa kuolema on etääntynyt arjesta ja kuolema tapahtuu sairaaloissa. Kuolevat ihmiset jätetään yksin kohtaamaan kuolema. Saattohoito on positiivinen poikkeus, sillä silloin kuolevalle annetaan tukea kuoleman kohtaamiseen.

Usein vasta kuoleman läheisyydessä opimme arvostamaan elämää. Tiibetiläiset opetukset korostavat, että jos emme tunne "mielen luontoa" eli sieluamme, ainoa taso, jonka tunnemme on se, joka katoaa kuollessamme ja silloin meillä ei ole pienintäkään aavistusta siitä, mitä on tulossa eikä mitään tietoa siitä uudesta ulottuvuudesta, joka on mielen luonnon syvempi todellisuus. Meidän tulisi tutustua sieluumme eli mielen luontoon jo eläessämme.